Herbario mystique -sarja on syntynyt lähiluonnossa oleilemalla, hitaasti kulkien ja ympäristöä havainnoiden. Sen tarkoituksena on nostaa arkipäiväisestä ja rutiininomaisesta ns. piiloutuvasta paikasta esille esteettisiä ihmeitä ja mielikuvituksen mystifioimia tuntemuksia, ja osoittaa, että tottumukseen pohjautuva tuttu paikka ei ole tyhjä ja virikkeetön. Kuvasto toteuttaa imaginatiivistä ympäristökatsontaa, jossa luonnon ymmärtäminen luonnontieteellisen taustatiedon kautta on toissijaista. Keskeistä on tiedostamattomaan tunkeutuva, mysteerien ja mielikuvituksen subjektiivinen maasto.
Villiyrttien ja kasvien keräilyn sijaan olen taltioinnut kasveja puhelimeni digitaaliseen kansioon muistiksi retkistä ja materiaaliksi valokuviini. Peliteollisuuden synnyttämien hahmojen bongailun sijaan haluan kuvastoni kautta kannustaa katsojia kuvittelukävelylle lähiympäristöönsä kotikutoisen faktan ja fiktion tuottamiseen. Herbario mystique -pigmenttivedosten sarja on intiimi ylistys kukkiville, kuihtuville ja kuolleille kasveille sekä luonnon mysteerille.
Teossarja on ollut esillä muun muassa Mikkelin valokuvakeskuksessa 2017,  Galleria Kipinässä/Kenno Lahdessa 2017, Vimma - Kouvolan taiteilijaseuran näyttelyssä  Kuusankoskitalon galleriassa 2018 sekä Läheisyys - Kaakkois-Suomen aluenäyttelyssä Etelä-Karjalan taidemuseossa Lappeenrannassa 2019. 
Herbario Mystique | Galleria Uusi Kipinä (GUK) | Kenno | 2017
Herbario Mystique | Vimma - Kouvolan taiteilijaseuran näyttely | Kuusankoskitalo | 2018
Herbario Mystique  |  Vimma - Kouvolan taiteilijaseuran näyttely | Kuusankoskitalo | 2018
Back to Top